LAPSUUDEN LEIKKIEN VÄRIT
                                      -Neppikset-                      

Lapsuus, tuo taaksejäänyt aikakausi. Mitä ajatuksia se mieleeni tuokaan. Yhteinen teemamme tällä viikolla on siis lapsuuden leikkien värit, jos se ei jollekkulle käynyt selville, niin kerrotaan se vielä: Siis lapsuuden leikkien värit. Nyt kun dementikotkin ovat havahtuneet, voimme aloittaa minun lapsuudestani (nyt on vielä turvallista poistua koneen äärestä). Kun mietin lapsuuttani värinä, mieleni täyttää värinä (heh heh...).

PAIKOILLENNE, VALMIINANNE...HEP!

Olipa kerran pieni Jukka-poika (ei pidä sekoittaa samannimiseen reggaehemmoon) joka asui Pihlajamäessä, tuossa suomalaisen arkkitehtuurin suuressa suojelukohteessa (olen tosiaan niin vanha että asuipaikkanikin on suojeltu historiallisista syistä). No huumori sikseen. Lapsuus näyttäytyy mielessäni upeimpana aikana jota olen elänyt. Talvet olivat aina valkoisia ja kesät vihreitä (jee, jo kaksi väriä). Leikimme monia mukavia leikkejä, joista itselleni merkittävimmät tapahtuivat kesällä. Kovasti mietin mihin leikkiin liittyisi värejä (elinhän mustavalkoista aikaa). Leikki jossa värit näyttelivät tärkeää osaa olivat neppiskisat. Jos joku ei tätä kyseistä kuninkaallista poikien (ja tyttöjen myös) leikkiä tiedä, se selitettäköön.

"LÄNNEN NOPEIN" NEPPIS

Neppis on pieni muovista valmistettu ralliauto, jonka malli noudattelee entisaikojen kilpa-autoja 1950- luvulta. Autolle tehdään kilparata hiekalle (ruskea, kolmas väri). Rata tehtiin ainakin minun lapsuudessani jalansyrjällä. Radalle rakennettiin kaarteita, hyppyreitä ja monenmonituisia esteitä, joitten ohittelu vaati taitoa ja suunnittelua. Puhun tässä paljon säännöistä joita käytimme lapsena, mutta nekin toki vaihtelivat pihakunnittain. Autoja "nepattiin" eteenpäin nyrkkiin puristetun käden syrjällä. Jokaisella kilpailijalla oli kullakin kierroksella kolme neppiä. Jos auto suistui tieltä, se nostettiin suistumiskohtaan ja vuoro päättyi. Jos auto tippui kuoppaan, saattoi joutua pelistä pois (tämä sääntö vaihteli kisan vakavuustason mukaan). Alussa määrättyjen kierrosten jälkeen maalissa juhlittiin ei Teuvoa, vaan henkilöä jonka auto nopeimmin tuli maaliin (tämänhän saatoi arvatakkin). Minulle neppiskisat ja harjoitukset (sillä niitäkin pidettiin), ovat jääneet parhaimman leikin maineeseen. En tiedä mikä autokisoissa viehätti, se ei voinut olla pelkkä kilpailuvietti. Asiaa toki auttoi (vaikka itse sanonkin) että minulla oli, niin sanoakseni, menestystalli.



Neppiskisoihin valmistautumiseen kuului olennaisena osana autojen tuunaaminen. Autoista piti saada

"APPELSIINI" YSTÄVINEEN POSEERAA

mahdollisimman kevyitä ja tasapainoltaan vakaita. Tämä tapahtui autoa leikkelemällä ja osia poistamalla. Renkaat ratkaisivat myös usein sen, miten ajo hiekalla sujui. Monet ovat ne leikkiautot jotka ovat luovuttaneet renkaansa yhteiseen hyvään (ei se renkaansa menettänneistä tainnut niin hyvää olla). Nastan laittaminen oikeaan paikkaan toi myös toivottavaa tasapainon vaihtelua. Nykyään ainakin Suomenlinnassa järjetetään suuret neppiskisat (pääasiassa aikuisten välillä). Minulle harrastus jäi lapsuuteen, vaikka sitä kaipaankin aika ajoin. Miksi sitten värit oikeastaan liittyvät neppiskisoihin? Auton väri oli olennainen osa auton ilmiasua ja voisiko sanoa luonnetta. Auto saattoi muodostua monen erivärisen neppiksen osista. Minulla oli ainakin "appelsiini" nimen saanut auto. Olen iloinen siitä asiasta, että olen säilyttänyt trimmatut, ja monet kisat kokeneet autoni. Lapsuus ei palaa, mutta autoja hypistelemällä voin saavuttaa ainakin osan sen tunnelmasta.

Ainoa laulu jossa tiesin mainitun "neppisskaban", oli J.karjalaisen avaruuden ikkuna, joten se soikoon lopuksi