keskiviikko 4. tammikuuta 2012

Jotain valkoista!

Heipsan kaikille ja hyvää alkanutta vuotta :) Toivottavasti joulut ja uudet vuodet sujuivat jokaisella hyvin :) Itse ajattelin vähän tässä muistella vanhaa vuotta.

Vuoden sisällä on tapahtunut paljon asioita. Päälimmäisenä mieleen on kuitenkin jäänyt superonnistunut vuosi voimistelun osalta. Viime kevät alkoi uusien ohjelmien harjoittelulla ja peruskunnon kasvattamisella. Sitten tulikin vastaan jo ensimmäiset kilpailut, jotka eivät kyllä koskaan unohdu! Minun ja valkkukollegoitteni tytöt palkittiin onnistuneesta suorituksesta mitalein :') Kevätkausi meni nopeasti ohitse ja silloin oli kolmet kilpailut, joista kahdesta tuli mitali. Valkkuna olin supertyytyväinen kevääseen ja lähdimmekin hyvillä mielin treenaamaan kohti syksyä. Syksyllä ohjelmaa vaikeuttivat uudet vaativat tasapainot ja hypyt, mutta tällä kertaa mukana oli myös väline, pallo. Syksykin saatiin onnistuneesti purkkiin, neljistä kisoista kolmessa olimme palkintojenjaossa. Eli siis vuosi ei olisi voinut olla onnistuneempi! Siitä kuuluukin iso kiitos tytöille, valmentajaystäville ja tietenkin muille tukijoukoille ;) Nyt onkin uudet haasteet edessä kun nousemme ylempään sarjaan ja tänään alamme valmentajien kesken miettimään kevään ohjelmia,tavoitteita ja kaikkea, mitä voimisteluun kuuluukaan.

(Tämä muistelu oli pakko kirjoittaa, sillä itselläni on ollut niin superhyväfiilis tästä, että halusin jakaa sen teidän lukijoiden kanssa :::) )

Sitten itse aiheeseen eli VALKOINEN! Tällä kertaa päädyin ottamaan kuvia kodissani olevista valkoisísta esineistä ja asoista :)



Ensimmäisenä valkoisesta tuli mieleen enkelit, niitä meiltä löytyy koristeina jos jonkinnäköistä, tässä ovat yhdet:) Onko lukijat teillä enkeleitä, koristeina tai taivaassa, uskotteko ylipäätänsä enkeleihin?



Meiltä löytyy myös balleriinakoriste :D



Tämä mopsi on perintöesine, jonka minä saan vielä joskus, kulkee suvussa ;)




Tässä hieman kuvia keittiön valkoisista esineistä.



Kirkasvalolamppuni <3


Tämä patsas oli sen ostohetkellä kaunein näkemäni patsas ja niinpä ostin sen ja kuljetin Kreikasta kotiin. On se vieläkin upein tuollainen patsas mitä ikinä olen nähnyt!



Ja viimeisimpänä kuva täydellisestä koristepeitosta, jonka alle aion käpertyä sohvalle ja katsoa Pelinaisten tuotantokautta. Parasta viihdettä, ehdottomasti paras sarja!

<3: Oona

1 kommentti:

  1. Ensiksi paljon onnea menestyksekkäästä viime vuodesta!! Jatkukoon menestys tänäkin vuonna! :)

    Valkoisista esineistä, tuo viimeinen enkelipatsas jäi parhaiten mieleen. Se todellakin on upea! Myös perintö mopsi oli hieno :) Valkoinen on kyllä kaunis väri ja se edustaa jonkinlaista puhtautta. Sen takia luulen, että enkeltenkin siivet ovat aina puhtaan valkoisia, koska ne ovat myös sisältä puhtaita. :)

    VastaaPoista