Lapsuuden leikkieni väri..

Image by Free-StockPhotos.com

Ensimmäinen mielikuva lapsuuteni leikkien väristä oli vihreä. Vihreää olivat metsät, joissa viihdyin ja joihin rakensin oman mielikuvitusmaailmani. Muutaman kaverini kanssa matkasimme melkein päivittäin läheiseen metsään, jonne olimme rakentaneet majan ja jossa vietimme aikaa leikkien ja oleskellen. Olin ideoinut myös muita toimintoja maailmaamme ja metsää hallitsi Metsän Kuningas, jolle veimme lahjoja (kuten käpyjä tai havunoksia) ja jonka edustan pidimme aina siistinä. Tietenkin Metsän Kuningas oli se metsän korkein ja jykevin puu.

Löytyi metsästämme myös kirkko, vanha kuusi sekin, jonka oksat roikkuivat maahan saakka ja me olimme rakentaneet penkkejä kivistä ja oksista. Saarnasiko joku meistä, sitä en muista.

Metsässämme oli myös tuon kaltainen "jyrkänne" kuin yllä olevassa kuvassa, ja tuon jyrkänteen rinteillä harjoittelimme kiipeilemistä ja seikkailimme maailmaamme uhkaavia vihollisia vastaan.

Nyt tuo(kin) metsä on kaadettu ja tilalle on noussut asuintalo toisensa perään. Tunnustan, että välillä muistelen kaihoisana lapsuuteni metsää ja sen tarjoamaa pakopaikkaa todellisuudesta.

Image by Free-StockPhotos.com

Toinen lapsuuteni leikkien väri, ruskea yhdistettynä keltaiseen, punaiseen ja oranssiin, liittyy myös metsään. Silloin (kuten nytkään) en tiedä mitään kauniimpaa kuin syksyn väriloistossa kylpevä metsä. Niin usein istuin puussa tai sen juurella kirja lukemassa tai vihkoon raapustelemassa ja annoin kaihon täyttää pienen sisimpäni. Eikä tuo ole jäänyt vain lapsuuteen vaan nautin edelleen metsän tarjoamasta rauhasta ja siitä, että siellä ajatuksilla on mahdollisuus päästä lentoon.

Minun lapsuuteni leikkien värit siis liittyvät ennen kaikkea tunnelmaan ja mahdollisuuteen paeta todellisuutta. Metsä antoi loistavat puitteet olla juuri oma itsensä hetken aikaa ennen kuin piti palata taas synkkään todellisuuteen.

Tässä vielä lopuksi teille kuunneltavaksi Tshaikovskin Autumn song eli syyssonaatti. Se vielä ainakin minut lapsuuteni syksyisiin metsiin, sen muistoihin ja tunnelmiin.

                         LAPSUUDEN LEIKKIEN VÄRIT
                                      -Neppikset-                      

Lapsuus, tuo taaksejäänyt aikakausi. Mitä ajatuksia se mieleeni tuokaan. Yhteinen teemamme tällä viikolla on siis lapsuuden leikkien värit, jos se ei jollekkulle käynyt selville, niin kerrotaan se vielä: Siis lapsuuden leikkien värit. Nyt kun dementikotkin ovat havahtuneet, voimme aloittaa minun lapsuudestani (nyt on vielä turvallista poistua koneen äärestä). Kun mietin lapsuuttani värinä, mieleni täyttää värinä (heh heh...).

PAIKOILLENNE, VALMIINANNE...HEP!

Olipa kerran pieni Jukka-poika (ei pidä sekoittaa samannimiseen reggaehemmoon) joka asui Pihlajamäessä, tuossa suomalaisen arkkitehtuurin suuressa suojelukohteessa (olen tosiaan niin vanha että asuipaikkanikin on suojeltu historiallisista syistä). No huumori sikseen. Lapsuus näyttäytyy mielessäni upeimpana aikana jota olen elänyt. Talvet olivat aina valkoisia ja kesät vihreitä (jee, jo kaksi väriä). Leikimme monia mukavia leikkejä, joista itselleni merkittävimmät tapahtuivat kesällä. Kovasti mietin mihin leikkiin liittyisi värejä (elinhän mustavalkoista aikaa). Leikki jossa värit näyttelivät tärkeää osaa olivat neppiskisat. Jos joku ei tätä kyseistä kuninkaallista poikien (ja tyttöjen myös) leikkiä tiedä, se selitettäköön.

"LÄNNEN NOPEIN" NEPPIS

Neppis on pieni muovista valmistettu ralliauto, jonka malli noudattelee entisaikojen kilpa-autoja 1950- luvulta. Autolle tehdään kilparata hiekalle (ruskea, kolmas väri). Rata tehtiin ainakin minun lapsuudessani jalansyrjällä. Radalle rakennettiin kaarteita, hyppyreitä ja monenmonituisia esteitä, joitten ohittelu vaati taitoa ja suunnittelua. Puhun tässä paljon säännöistä joita käytimme lapsena, mutta nekin toki vaihtelivat pihakunnittain. Autoja "nepattiin" eteenpäin nyrkkiin puristetun käden syrjällä. Jokaisella kilpailijalla oli kullakin kierroksella kolme neppiä. Jos auto suistui tieltä, se nostettiin suistumiskohtaan ja vuoro päättyi. Jos auto tippui kuoppaan, saattoi joutua pelistä pois (tämä sääntö vaihteli kisan vakavuustason mukaan). Alussa määrättyjen kierrosten jälkeen maalissa juhlittiin ei Teuvoa, vaan henkilöä jonka auto nopeimmin tuli maaliin (tämänhän saatoi arvatakkin). Minulle neppiskisat ja harjoitukset (sillä niitäkin pidettiin), ovat jääneet parhaimman leikin maineeseen. En tiedä mikä autokisoissa viehätti, se ei voinut olla pelkkä kilpailuvietti. Asiaa toki auttoi (vaikka itse sanonkin) että minulla oli, niin sanoakseni, menestystalli.



Neppiskisoihin valmistautumiseen kuului olennaisena osana autojen tuunaaminen. Autoista piti saada

"APPELSIINI" YSTÄVINEEN POSEERAA

mahdollisimman kevyitä ja tasapainoltaan vakaita. Tämä tapahtui autoa leikkelemällä ja osia poistamalla. Renkaat ratkaisivat myös usein sen, miten ajo hiekalla sujui. Monet ovat ne leikkiautot jotka ovat luovuttaneet renkaansa yhteiseen hyvään (ei se renkaansa menettänneistä tainnut niin hyvää olla). Nastan laittaminen oikeaan paikkaan toi myös toivottavaa tasapainon vaihtelua. Nykyään ainakin Suomenlinnassa järjetetään suuret neppiskisat (pääasiassa aikuisten välillä). Minulle harrastus jäi lapsuuteen, vaikka sitä kaipaankin aika ajoin. Miksi sitten värit oikeastaan liittyvät neppiskisoihin? Auton väri oli olennainen osa auton ilmiasua ja voisiko sanoa luonnetta. Auto saattoi muodostua monen erivärisen neppiksen osista. Minulla oli ainakin "appelsiini" nimen saanut auto. Olen iloinen siitä asiasta, että olen säilyttänyt trimmatut, ja monet kisat kokeneet autoni. Lapsuus ei palaa, mutta autoja hypistelemällä voin saavuttaa ainakin osan sen tunnelmasta.

Ainoa laulu jossa tiesin mainitun "neppisskaban", oli J.karjalaisen avaruuden ikkuna, joten se soikoon lopuksi

Vihreää!

Heipä hei!

Vihreästä sinkoaa ensimmäisenä mieleeni parhaillaan meneillään olevat presidenttivaalit. En nyt kuitenkaan halua kirjoittaa politiikasta, sillä vaikka seuraankin sitä mielenkiinnolla, en osaa kirjoittaa vakuuttavasti asioista, joista en tiedä tarpeeksi.

Hyvä, ei siis politiikkaa. Sen sijaan kirjoitan... Kirjoista! Vihreäkantisista kirjoista!

Otin kuvan kirjahyllystäni, vihreiden kirjojen kohdalta (niin, vihreiden kirjojen kohdalta).

Ensimmäisenä kuvassa, siis vasemmalla, on Neiti Etsivä ja Paha enne. Hurjaa jännitystä! Luin Neiti Etsiviä alakouluikäisenä, kuten niin monet muutkin tytöt ja pojat.

En kuolemaksenikaan muista mistä tässä kirjassa oli kyse, enkä nyt jaksa tarkistaakaan. Pahan enteen kohdalla on muuten vaikea valita, laittaako sen vihreisiin vai keltaisiin kirjoihin, kun siinä on tuo keltainen nimilappu keskellä selkää...

                                       

Potter på svenska.

Siirrytään askel oikealle, och där har vi Harry Potter och Halvblodsprinsen! Det är ju mycket bra bök.

En osaa ruotsia. Ostin ruotsinkielisen Harryn valmentaakseni itseäni ruotsin ylioppilaskirjoituksiin. Luin sitä vähän matkaa, mutta tylsää se oli kun ei mitään ymmärtänyt. Vaikka tunsin juonen etukäteen. Noh, ehkä joskus ruotsikärpänen puree!

Kirjoitin muuten Cum Lauden.

                                        

Kauneimmat eläinsadut

Sitten vanhimpia kirjojani, ei siis kustannusvuoden mukaan vaan minun omistuskauteni mukaan, eli Kauneimmat eläinsadut. Ihana, ihana satukirja, jossa hurjan kaunis kuvitus!

Mieleenpainuvin tarina taisi olla Norsunlapsi-tarina, jossa kerrotaan, miksi norsuilla on kärsä. Se alkaa näin:

"Kaukaisina, ylen kaukaisina aikoina Norsulla, oi pieni ystävä, ei ollut kärsää. Sillä oli mustanpuhuva, pullea turpa, saappaan kokoinen, jota se saattoi jauhaa puolelta toiselle, mutta se ei voinut poimia sillä mitään esinettä."

Norsunlapsi ja sen tätejä ja setiä. Kyllä, tätejä ja setiä, vaikka eri lajia ovatkin.

Norsunlapsi ja Ara-papukaija-täti. Tai setä.

                                         

Stylesin tapaus

Se Norsunlapsesta. Seuraavana rivissä möllöttää Agatha Christien Stylesin tapaus. Se on muistaakseni ensimmäinen Poirot-dekkari (ei tarinoiden kronologian vaan julkaisupäivän mukaan). Hyvin kulunut ja monesti luettu! Rakastan Christien kirjoja. Luen melkein kaikki omistamani Christiet noin kerran vuodessa.

                                        

Viikset

Sitten aivan mieletön teos: Viikset (ei ne ironiset)! Todella hyvä kirja! Ja elokuvakin oli muistaakseni oikein hyvä. 

Takakansiteksti: "Mitä tapahtuu, kun koko ikänsä viiksekkäänä esiintynyt mies ajaa karvansa pois? Kukaan ei kiinnitä siihen mitään huomiota, ei edes hänen vaimonsa. 

'Etkö huomannut mitään?'

'En. En ole huomannut mitään, ja nyt saat selittää mitä minun olisi pitänyt huomata.'

Sinänsä vähäpätöisestä asiasta kasvaa valtava painajainen  - onko miehen elämä yhtä harhaa? Erehtyykö tai valehteleeko joku?"

                                       

Revolutionary Road.

Yatesin Revolutionary Road oli oikein koskettava lukukokemus. Elokuvakin on kuulemma hyvä, en ole itse sitä katsonut. Revolutionary Road kertoo avioliitosta, jossa kaikki ei ole kunnossa.

Laitan tästäkin takakansitekstin: "Kun Frank ja April Wheeler olivat nuoria ja rakastuneita, he uskoivat saavuttavansa elämässä vielä jotakin suurta. Frankista ei kuitenkaan tullut konttorirottaa kummempaa, ja April on joutunut hautaamaan haaveet näyttelijättären urasta. Kliseinen esikaupunkielämä tylsine naapureineen tuntuu tuskallisen tyhjältä.
Wheelerit alkavat unelmoida muutosta Pariisiin. Uusi epäsovinnainen elämä romanttisessa Euroopassa näyttäytyy heille täydellisenä pakotienä arjen latteudesta. Sydäntäsärkevän myötätuntoisesti ja murhaavan terävästi Richard Yates näyttää, miten Frank ja April aidompaa elämää tavoitellessaan tulevat lopulta pettäneiksi paitsi toisensa myös omimmat itsensä."
Tämän kirjan luettuani muistelen tunteneeni valtavaa tyhjyyttä ja epätoivoa siitä, että minulle itselleni kävisi joskus noin. Rankka teos!

                                        

Tulikupolit. Kuva ei ilmeisesti liity tapaukseen?

Mitäs meillä on seuraavaksi! Tuleepa tästä pitkä päivitys. Jaa, siellä on David Eddingsin Tulikupolit. Täytyy tunnustaa, etten ole lukenut sitä. Luin (ensimmäisen kerran) esiteininä David Eddingsin Belgarionin ja Mallorean tarut, jotka kumpainenkin sisältävät viisi kirjaa, sekä Althaluksen, Belgarathin ja Polgaran, jotka ovat noin 700-sivuisia möhkäleitä, tosin muistaakseni aika isolla fontilla kirjoitettuja. Ne kaikki, kuten nimistäkin voisi päätellä, edustavat oikein perinteistä fantasiagenreä. Velhoja, jumalia, oppipoikia, Tahto ja Sana -taikoja, varastettuja tavaroita, joita pitää hakea takaisin; ennustuksia, jotka toteutuvat ja eivät toteudu; piilotettuja kuninkaiden jälkeläisiä, teurastettujen kansakuntien aaveita, ja niin pois päin. Erittäin  viihdyttäviä kirjoja, jos sille päälle sattuu, nimittäin fantasiapäälle.

                                        

Lentävä kuolema.

Totuus Hallavan hevosen majatalosta.

Ja sitten lisää Christietä, tällainen tuplakirja, jossa on Totuus hallavan hevosen majatalosta ja Lentävä kuolema. Lentävässä kuolemassa murhaa ratkoo Poirot, ja juoni on oikein ennalta-arvattava, mutta silti loppuratkaisu yllättää. Hallavassa hevoisessa ei muistaakseni ollut Poirotia vaan joku tuntematon mies, joka ratkoi outoja tapauksia.

                                        

Hobitti.

Ja viimeisenä tässä rivissä (ei toki koko rivissä, on vihreitä kirjoja enemmänkin...) Hobitti! Ihana tarina hobitti Bilbo Reppulista ja kolmestatoista kääpiöstä (Fíli, Kíli, Dori, Ori, Nori, Óin, Glóin, Balin, Dwalin, Bifur, Bofur ja Bombur) ja Gandalf-velhosta, jotka kaikki lähtevät seikkailemaan itään, Yksinäiselle vuorelle, jota pitää vallassaan Smaug, ahne lohikäärme! Peter Jacksonhan ohjaa Hobitista parhaillaan kaksiosaista elokuvaa, jonka ensimmäinen osa tulee teattereihin kuluvan vuoden lopussa. Hobittina heiluu Martin Freeman!

Se kirjoistani tältä erää. Palaillaan!
Elina

Yhteinen teemamme on . . .

LAPSUUDEN LEIKKIEN VÄRIT!


Siinäpä olisi kirjoittelemista, jos vain sattuisi jotain muistaa.

Nyt aloitetaan:

Hiekkalaatikkoleikkeihin kuului keltaisia, punaisia, sinisiä ja vihreitä ämpäreitä, lapioita, hiekkakakkumuotteja sun muuta. Tietenkin myös hiekanväri, beigenruskea, kuului niihin väreihin suuresti.

Hyppynarulla hyppimistä, hyppynarun värinä millon mikäkin, muistelisin, että ainakin punaista hyppynarua pyörittelimme!

Asfaltille piirtelyä liiduilla, liidut olivat hyvin pastellisävysiä ja asfaltti, no, tietenkin sellaista tummaa harmaata/mustaa.

Kouluikäisenä välituntien pihaleikkeihin kuului myös värejä:

Talo palo, pakko vaihtaa oli leikki, jota leikimme koulun pihalla olevien värillisten pylväiden kanssa. Jokainen pylväs oli oma "talo", jäänyt henkilö seisoi kaikkien pylväiden keskellä ja huusi tämän ehkä jo tutuksi tulleen huudahduksen: Talo palo, pakko vaihtaa! . Sitten piti juosta toiselle pylväälle, viereistä tai edellistä pylvästä ei saanut valita ja yleensä jääjä vaihtui. Hieno leikki, ainakin silloin tuntui olevan, selityksestäni toivon mukaan sai jotain selvää!

Koulumme pihalla oli myös neljä autonrengaskeinua, jotka olivat siis mustia. (nykyään niiden paikalla taitaakin olla punaiset keinut, ilman rengasta) .

Lisäksi pihalla oli iso sininen kiipeilyteline, joka väriltään sopii myös teemaamme.

Päätin myös lisätä "lapsuuden leikkeihin" muutaman asian omasta rakkaasta harrastuksestani: Joukkuevoimistelusta

Joukkuevoimisteluun liittyivät suurilta osin värit, pukujen ja välineiden kautta. Välineiden teippaukset olivat hauskoja hetkiä :)


Päätinkin laittaa muutaman kuvan omasta joukkueestani ja meidän "väriloistosta". Olkaa hyvät!


Kausi tais olla kevät 2006. värinä pinkki.


syksy 2006, vähän oranssii ja ruskeeta ja kultaa, välineenä vanne


syksy 2007 ja kevät 2008, punasta ja mustaaaaaaa.


"Comeback" kevät 2010.


Tässä syksy 2011, omat tytöt, teemana papukaija, väreinä punainen, keltainen, sininen, vihreä ja pinkki


Ja viimeisenä kuva vuodelta 2006. Voimistelijoiden normaalivarustukseen kuuluvat mustat vaatteet. Yleensä.

Halusin liittää voimistelun lapsuuden leikkien väreihin, koska koko lapsuuteni ja nuoruuteni olen viettänyt tämän lajin parissa. Se ei leikkeihin niinkään lukeudu, enemänkin minun elämääni, kuten varmasti olette jo huomanneet.

<3: Oona

Koska kukaan ei loppujen lopuksi laittanut kommenttia vihreästä väristä, huomaan olevani viikon myöhässä ja samalla huomaan myös tämän viikon olevan yhteinen teema, johon EI myöskään ole tullut kommenttia. Taskunpohjalta kaivamme siis yhteisen teeman, jonka suunnittelimme varalle, jos kukaan lukijoista EI kommentoi ja heitä ehdotuksia. Tässä blogitekstissäni käyn ripeästi läpi vihreän synnyttävät ajatukset itsessäni, näin alkuun.

VIHREÄ

Kommentoikaa lukijat, Kenellä teistä on vihreät silmät?

Eppu Normaali on yksi suomalaisista bändeistä, joka on kolahtanut minuun jo pienellä iälläni. Isälläni oli tapana popittaa autossa Eppu Normaalia, toki kuuntelimme myös Hurriganesia, mutta Eput liittyvät nyt vihreään teksiini, ja tiedättekö miksi ?

Tässä tulee siihen vastaus, ei videon vaan sanoitusten muodossa, olkaa hyvät!

Vihreän joen rannalla:


Kiikkustuolissa istun

ja sinua muistelen

muistini tylsillä luistimilla

luoksesi luistelen

Siihen kesään kauan kauan sitten

syksyksi kääntyneeseen

ja omaan hahmooni ensirakkauden

poltteessa nääntyneeseen

Siellä rannalla vihreän joen

rakkaudestani kertoen

Sanoin eivät kai kukkaset kuki turhaan

nyt poimimme sen ensimmäisen yhteisen

Missä oletkaan ollut kaikki nämä vuodet

Ootko muistanut kuinka silloin rakastin sua

kun tiemme joelle vei

ja joelle sanoin hei

minne meet minne kuljetit kyyneleet

jotka kauan sitten itkin

kun yksin kuljin rantaasi pitkin



Silmääni kyyneleen suolaisen

muistelu toi kai sen

kun aina muistoissani uudestaan

viereesi oikaisen

Siellä rannalla vihreän joen...



Missä oletkaan ollut kaikki nämä vuodet

Ootko muistanut kuinka silloin rakastin sua

kun tiemme joelle vei

ja joelle sanoin hei

minne meet minne kuljetit kyyneleet

jotka kauan sitten itkin

kun yksin kuljin rantaasi pitkin


Siinä Eppujen yksi lempibiiseistäni, toivottavasti tekin tykkäätte :) Ei sillä, minä meinaan taidan pitää miltein jokaisesta Eppujen biisistä, tämä sattui vaan sopimaan viime viikon teemaamme! Hyvää alkanutta viikkoa, seuraaavaksi luvassa toinen blogitekstini yhteisestä teemasta :)

Vihreää ilmettä

Jokunen vuosi sitten, ihastuin vihreään, täsmällisemmin määriteltynä vaaleanvihreään. Vaaleanvihreästä tuli vallitseva kotini sisustusväri keväälle ja kesälle. Ajatus lähti hetken mielijohteesta, kun ostin eräältä Tukholman reissulta vaaleanvihreän maljakon, joka vangitsi katseeni Åhlens-tavaratalon sisustusosastolla.

Kotiin päästyäni purin maljakon paperikääreestään, ja asettelin sitä eri paikkoihin, miettien hankinnan hyödyllisyyttä, niin paljon kuin maljakko minua miellyttikin. Parhaan paikan se löysi lopulta ikkunalaudalta. Siinä töröttäessään huonekasvien ympäröimänä, se näytti varsin sopimattomalta kodin muuhun ympäristöön ja värimaailmaan verrattuna, se oli yksinäinen vaaleanvihreydessään. Alkoi vaaleanvihreän metsästys, eikä aikaakaan, kun sohvani tyynyt saivat vaaleanvihreät päälliset ja ikkunaan päätyivät läpikuultavat vaaleanvihreät verhot lehtifiguureilla sekä pöydälle muutamat vaaleamman ja tummemman vihreät Iittalan kivituikut.

Kotini ilme ja energia muuttui pienillä muutoksilla valoisammaksi, aivan kuin mielenkin valtaa keväällä ja kesän korvalla keveys ja tietynlainen riehakkuus, lämpö ja valo. Istuskelin tyytyväisenä sohvalla katsellen kätteni jälkiä, ja joka vuosi siitä eteenpäin keväällä, huhti-toukokuussa, sama ilmiö toistuu. Otan maljakon ja kivituikut esiin, silitän verhot ja ripustan ne ja vaihdan sohvatyynyihin päälliset. Tämän jälkeen istahdan sohvalle ihailemaan kotini vallannutta keveyttä, joka huokuu odotusta saapuvasta kesästä, valon vallatessa tilan ja mielen.

Kevät, ja vaaleanvihreä maljakko saavat vielä luvan odottaa muutaman kuukauden. Ulkona sataa räntää, ja maisema on harmaa. Talvikautta on vielä jäljellä, kotini on sopivaa olla verhoutunut vielä (mielestäni) paremmin talveen sopivaan violetin sävyyn, ja minun käpertyä sohvani nurkkaan paksun huovan alle katselemaan kynttilöiden valoa. Minä, ja kotini emme vielä ole valmiita vihreän keveyteen vaikka hiljalleen ajatukset sen suuntaan kääntyvätkin.

Ehken ole poliittiselta kannaltani vihreä tai ekologisuudessani sieltä radikaaleimmasta päästä on elämässä paljon vihreää kun sitä vain osaa katsoa oikein silmin..

Vihreää on Suomen luonto.

Vihreää on syksyn omenasato.

Vihreää on puutarhassa.

Vihreää on kaikkialla!

SINÄ!

Päätinpä nyt, että tällä viikolla kirjoitan siitä, mitä TE haluatte minun kirjoittavan!
Värinä siis vihreä, kommenttia kehiin siitä, mitä kirjoitan, TEILLÄ on aikaa perjantaihin mennessä ehdotella aiheita!
Olkaa niin ystävällisiä!

<3:Oona

ps. ensi viikolla on teema, johon kaipaamme myös teidän apuanne, kirjoitelkaa myös ehdotuksia, mistä haluatte meidän kirjoittelevan ensi viikolla!!

Kiitos kaikille jo etukäteen :)

                             VIHREÄT ON VAATTEHENI....

Taas oli aika kun piti keksiä jotain järkevää kirjoitettavaa blogiin. Otsikossa vihjataan lastenlauluun jota kovasti laulettiin ala-asteella. Jos ei jollekin ole tuttu, löytyy kyllä netistä. Huomasin että aika moni suosittu juttu lapsuudessani on ollut vihreä. Aivan pienenä lempikirjani oli Eric Carlen kirja Pikku toukka paksulainen. Toukka kulki kirjan läpi syöden erilaisia ruokia omenasta appelsiiniin ja kakuista karkkeihin ja muuttui lopussa perhoseksi. Kirjasta on olemassa erilaisia versioita. Kirja kiinnosti minua valtavasti. Voin vieläkin muistaa kuinka yksinkertaisesti piirretty kuva saattoi kiehtoa yhä uudelleen. En muistanut kirjaa moniin vuosiin, kunnes törmäsin siihen aikuisena. Oli omituinen tunne kun muisti mitä lapsen ajatuksia eri kuviin liittyi. Löysin Saksasta tästä  kirjasta version, jossa toukka on sorminukke. Kirjassa opetetaan lukusanat yhdestä viiteen. Toukkaa voi liikutella läpi kirjan, siinä lapselle ihmeteltävää.

KILPINEN

Toinen vihreä suosikkihahmoni oli ruotsalaisessa Maailman vahvin nalle -sarjakuvassa esiintynyt viisas kilpikonna nimeltä Kilpinen. Minulle tuli tämä lehti pienenä ja suosikkini oli juuri tuo Kilpinen, jonka kilven alta löytyi aina uusia tavaroita. Onneksi löysin Tukholmasta myös ihanan Kilpinen-nuken. Eläköön retrobuumi!



Viimeisenä, vaan ei vähäisimpänä hahmona lapsuudessani oli amerikkalaisen nukkeohjelman, Muppet-shown juontaja Kermit-sammakko. Sarjassa esiintyi myös ihmisiä ja muita mainioita hahmoja, mutta olen aina samaistunut höhlään Kermitiin. Sarjasta on suomeksi saatavilla ainakin kaksi tuotantokautta, suosittelen katsomaan.
Kermit myös laulaa! Tässä traaginen tarina vihreänä olemisen vaikeudesta:

Nyt on aika lopetella ja mennä haaveilemaan kesästä ja vihreistä niityistä, stä paitsi lemmikkisammakkoni tarvitsee lukurauhan!

EI SAA HÄIRITÄ LUKEVAA SAMMAKKOA!

Valkeaa

Hei kaikille, ja hyvää uutta vuotta.

Mietin kauan, minkä kappaleen haluaisin soittaa vuoden alkuun, valkoisen teeman alla. Jotain haikeaa, koska vuosi on päättynyt, mutta ei liian staattista, sillä kaikki muuttuu koko ajan. Valitsin tämän 16bitin tekemän remixin Joanna Newsomin kappaleesta The Book of Right-on, koska se on soinut päässäni paljon viime aikoina, ja koska pidän siitä.

Valkoinenhan tietysti symboloi uuden vuoden alkua, ja toisaalta vanhan vuoden loppua, sillä Kiinassa ja Intiassa valkoinen on kuoleman, surun ja henkien väri, kun taas länsimaissa se symboloi enemmänkin puhtautta, viattomuutta ja iloa.

Valkoiseen teemaan kuuluvat luonnollisesti mustavalkokuvat! Nämä on otettu männävuonna 2011 pienellä lelukamerallani Diana Minillä mustavalkofilmille. Diana Mini on yksi Lomographyn monista muovisista filmikameroista, joilla saa hauskoja kuvia, joskin kuvien onnistumista on aina hyvin vaikeaa ennustaa. Kehityksen jälkeen tulee siis aina yllätyksiä, mutta se onkin hauskinta!

Tässä vasemmalla Kotkan Haukkavuoren näkötorni ja Kotkan kaupunki sieltä katsottuna.

Tässä taas vasemmalla kissani Nyyti hattuhyllyllä, ja oikealla lumiset puut, kuvauspaikkaa en enää muista.

Vasemmalla ravintola Carelia, ja oikealla, Mannerheimintien toisella puolella, Helsingin Oopperatalo.

Eipä tässä nyt muuta. Olkoon vuosi 2012 hyvä meille!

Terveisin,

Elina

Valkoista elämän suuriin hetkiin

Aamulla istuessani ratikassa matkalla töihin, katselin ihmisiä ja totesin vaatteiden värityksen olevan kohtalaisen maanläheistä, jopa harmaata. Siinä istuessani ja unihiekkaa vielä silmistä hieroessani, rupesin pohtimaan valkoista väriä suomalaiseen pukeutumiseen liittyen.

Suomalaisten yllä harvemmin näkee kokonaan valkoista asua, lukuunottamatta asusteita, kuten myssyjä, lapasia ja kaulaliinoja. Kesällä uskaltaudutaan pukeutumaan keveämmin, myöskin värien puolesta, silti kokovalkoista asua näkee harvoin.

Valkoinen väri vaatteissa on ehkä suomalaisessa kulttuurissa saanut statuksen, joka liittyy juhlavuuteen, kunnioitukseen ja on jopa harraskin asemaltaan. Ainakin ihmisen elämänkaareen liittyvissä hetkissä ja tapahtumissa, suurissa sellaisissa, voidaan löytää selvä yhteys valkoiseen pukeutumiseen.

Ajatellaanpa, että mm. kastetilaisuudessa valkoinen kuvastaa viattomuutta ja puhtautta. Vauva puetaan valkoiseen kastemekkoon, ja sukupuolen tunnuksena on usein joko vaaleanpunainen tai vaaleansininen rusetti mekossa. Lisäksi kastemekko saattaa olla perinteinen, suvun muidenkin jäsenien yllä kerran olleena.

Naimisiin mentäessä morsiamen perinteinen hääpuku on valkoinen, joko puhtaan- tai kermanvalkoinen. Vaikkakin nykyään yleistymässä ovat myös muut värit, mutta lienee vanhan ajan mukaisen ajattelutavan mukaan valkoinen hääpuku korostaa morsiamen neitseellisyyttä. Ajattelutapaan liittyy myös, että jos vihkivalat vannotaan uudestaan eri sitoutumisen yhteydessä, ei morsiamen ole soveliasta enää käyttää valkoista pukua uudestaan. Vaikka, ajat ja ajattelutapa ovat muuttuneet liberaalimpaan suuntaan, silti monille naimisiinmeneville valkoinen hääpuku on edelleen se halutuin merkittävän päivän kunniaksi.

Myöskin ihmisen kuollessa, vainaja puetaan valkoiseen pukuun, jolleivat omaiset halua vainajan omia vaatteita puettavaksi tämän ylle. Tämän voisi ajatella olevan kunnioitusta ja hartauttakin kuvaava ele. Saatamme vainajan, jollekin rakkaan ihmisen maalliset jäännökset kunnioittavasti haudan lepoon.

Valkoisen puvun merkitys elämän suurissa hetkissä on huomion arvoinen, vaikkakaan mikään ei estä rikkomasta traditioita tai sen sijaan noudattamaan niitä perinteisesti.

Hyvää alkanutta vuotta kaikille!

Valkoinen talo 

Hyinen aurinko. Paraatissa
    marssivat sotilaat.
Iloitsen tammikuisesta keskipäivästä,
ja levottomuuteni on keveää.  

Täältä muistan jokaisen oksan,
ja jokaisen varjokuvan.
Läpi kuuran verkon, valkean
pisaroi vadelmaista valoa.  

Täällä oli talo, lähes valkoinen,
          sen kuisti lasinen.
Kuinka monta kertaa kuolonkalpein käsin
         soittorengasta pitelin. 

Monta kertaa… Sotilaat, soittakaa,
minä löydän taloni.
Tunnen sen kaltevasta katosta
ja ikivihannasta muratista. 

Mutta joku on siirtänyt sen pois,
vienyt outoon kaupunkiin
ja riistänyt muistista,
ainiaaksi, sinne polunkin… 

Etäällä säkkipillit vaimenevat,
kuin kirsikan kukkia, lunta tuiskuttaa…
Ja, nähtävästi, kukaan ei tiedä,
valkoista taloa ei ole olemassakaan.

          Anna Ahmatova
          Kesä 1914 
             Slepnjov


.......

Näin sainkin upeasti yhdistettyä kolme asiaa. Viikon teemana olevan valkoisen ja minulle tärkeät kaksi asiaa; runot ja Venäjän.

Olen viime aikoina paneutunut antaumuksella Venäjän kulttuurihistoriaan ja sitä ennen luin paljon Ahmatovan elämästä sekä hänen runojaan. Ehkä nämä antoivat minulle loistavan viitekehyksen tälle runolle, sisäistää se niin Ahmatovan henkilökohtaisen kuin Venäjän kansallisen historian kautta.

Runo vie aikamatkalle menneisyyteen, mutta myös omaan sisimpään.
Mitä se kertoo sinulle?

Jotain valkoista!

Heipsan kaikille ja hyvää alkanutta vuotta :) Toivottavasti joulut ja uudet vuodet sujuivat jokaisella hyvin :) Itse ajattelin vähän tässä muistella vanhaa vuotta.

Vuoden sisällä on tapahtunut paljon asioita. Päälimmäisenä mieleen on kuitenkin jäänyt superonnistunut vuosi voimistelun osalta. Viime kevät alkoi uusien ohjelmien harjoittelulla ja peruskunnon kasvattamisella. Sitten tulikin vastaan jo ensimmäiset kilpailut, jotka eivät kyllä koskaan unohdu! Minun ja valkkukollegoitteni tytöt palkittiin onnistuneesta suorituksesta mitalein :') Kevätkausi meni nopeasti ohitse ja silloin oli kolmet kilpailut, joista kahdesta tuli mitali. Valkkuna olin supertyytyväinen kevääseen ja lähdimmekin hyvillä mielin treenaamaan kohti syksyä. Syksyllä ohjelmaa vaikeuttivat uudet vaativat tasapainot ja hypyt, mutta tällä kertaa mukana oli myös väline, pallo. Syksykin saatiin onnistuneesti purkkiin, neljistä kisoista kolmessa olimme palkintojenjaossa. Eli siis vuosi ei olisi voinut olla onnistuneempi! Siitä kuuluukin iso kiitos tytöille, valmentajaystäville ja tietenkin muille tukijoukoille ;) Nyt onkin uudet haasteet edessä kun nousemme ylempään sarjaan ja tänään alamme valmentajien kesken miettimään kevään ohjelmia,tavoitteita ja kaikkea, mitä voimisteluun kuuluukaan.

(Tämä muistelu oli pakko kirjoittaa, sillä itselläni on ollut niin superhyväfiilis tästä, että halusin jakaa sen teidän lukijoiden kanssa :::) )

Sitten itse aiheeseen eli VALKOINEN! Tällä kertaa päädyin ottamaan kuvia kodissani olevista valkoisísta esineistä ja asoista :)



Ensimmäisenä valkoisesta tuli mieleen enkelit, niitä meiltä löytyy koristeina jos jonkinnäköistä, tässä ovat yhdet:) Onko lukijat teillä enkeleitä, koristeina tai taivaassa, uskotteko ylipäätänsä enkeleihin?



Meiltä löytyy myös balleriinakoriste :D



Tämä mopsi on perintöesine, jonka minä saan vielä joskus, kulkee suvussa ;)




Tässä hieman kuvia keittiön valkoisista esineistä.



Kirkasvalolamppuni <3


Tämä patsas oli sen ostohetkellä kaunein näkemäni patsas ja niinpä ostin sen ja kuljetin Kreikasta kotiin. On se vieläkin upein tuollainen patsas mitä ikinä olen nähnyt!



Ja viimeisimpänä kuva täydellisestä koristepeitosta, jonka alle aion käpertyä sohvalle ja katsoa Pelinaisten tuotantokautta. Parasta viihdettä, ehdottomasti paras sarja!

<3: Oona

                          PIENI KUMMITUSJUTTU


Hyvää uuttavuotta 2012 kaikille! Maya-kalenterin loppu häämöttää ja Helsinki sai valkoisen lumipeitteen. Mutta edellä mainituista en nyt kirjoita enempää.

Kummitukset kuvataan perinteisesti valkoinen lakana päällä haahuileviksi tuonpuoleisen tulkeiksi. Tämä käsittääkseni johtuu siitä, että ihminen kuoltuaan useimmissa kulttuureissa peitetään valkoisella vaatteella. Mistä he sitten saavat silmänreiät? Sitäpä en ymmärrä. Tässä ensi nälkään etunimikaimani kummitustarina laulun muodossa.


http://www.youtube.com/watch?feature=player_detailpage&v=-Jdv4EysMwk#t=0s

AAVE-ARTTURI

Minä pelkään kummituksia. En häpeä myöntää sitä. Samalla ne kuitenkin kiehtovat minua, voisin katsella vaikka kuinka paljon elokuvia aiheesta ja mitä karmivimpia tarinoita luen tai kuulen, sen parempi. Kauhistelin aina isäni kertomusta siitä kun mummoni kuoli keskellä metsää mökissään, isäni nukkui viereisessä huoneessa ja kävi välillä taskulampun kanssa katsomassa häntä. Miksipä hän olisikaan pelännyt omaa äitiään. Miksi sitten kuolleita pelätään? Kuoleman jälkeisestä elämästä ei nykykäsitysten mukaan voida sanoa mitään varmaa, on pelkästään uskomuksia ja olettamuksia.

En käy tätä asiaa sen enempää selvittelemään, vaan pitäydyn populaarikulttuurissa. Tarinat ja nykyisin elokuvat ja pelit ovat varmasti suurimpia syitä kummituspelon lisääntymiselle. Toki ne ovat myös keinoja käsitellä asiaa, ja siihen tarpeeseen syntyneitä. Nykyihminen vieraantuu kuoleman luonnollisuudesta yhä enemmän, ja tämä on omiaan lisäämään pelon määrää.

Lapsena luin Jippo-lehdestä Aave-Artturista (Artur Le Fantome), joka oli ilmeisesti ranskalainen sarjakuva. Jos löydätte hänen seikkailujaan jostain, suosittelen tutustumaan. Elokuvista suosikkejani ovat Poltergeist, The Others ja Kuudes aisti. Suosittelen myös Sami Aaltosen kirjaa  Aavetaloja (Nemo/2002), sekä Joe Hillin Sydämen Muotoinen rasia (Tammi/2008)

KUMMITUSMORSIO

Lopuksi oikea kummitustarina: Kaverini yöpyi sukulaistensa kartanossa. Talossa liikkui tarina naisesta, joka oli tehnyt itsemurhan hääpäivänään. Nainen jäi taloon kummittelemaan hääpukuun pukeutuneena. Ystäväni ei uskonut kummituksiin, mutta käydessään yöllä vessassa hän näki naisen. Hääpuvussaan hahmo leijaili käytävän päässä. Kylmähermoinen ystäväni haki kameran huoneestaan, ja onnistui nappaamaan hahmosta kuvan. Kuva on aito, uskokaa tai älkää. Kauniita unia!

Tonttutarina

Etsin joulumieltä kaiken kiireen keskellä, eikö sen jo pitänyt saapua? Kauppojen koristeet ja joululaulut, valot ikkunoissa vaan ei lunta eikä pakkasta. Eipä auta kuin tarinoimaan ruveta, ja etsiä joulumieltä ja toivoa sen löytyvän, ehkä myös tekin etsitte ja löydätte.

Tapasi Taina tonttusen nurkalla tallin,

Torstilla yllään punainen nuttu ja taskussa piilossa jouluinen juttu.

Tarttui Taina tonttua kädestä, ja sisään pyysi:

”tule tupaan katsomaan joulua ja tunnelmaa,

kuusipuu koristeissa kimaltaa ja uunissa puuro jo hautuu”

Ei uskaltanut Torsti Tainan mukaan,

pelkäsi työnsä kesken jättää.

Ilta jo sytytti tähdet taivaan ja pakkanen poskia puri,

tuli Tainalle kiire sisälle lämpimään, äiti jo huusi.

Haikein mielin tontun tallille jätti,

ystävänsä uuden mukaan tahtonut olisi mieluusti ottaa.

Lupasi kuitenkin yllätyksen laittaa,

josko Torsti uinuvaan tupaan tutustumaan tulisi.

Unihiekka jo silmiä hiersi,

laittoi tontulle lautasen:

punaposkisen omenan, palan possua ja pienen piparin.

Torsti työnsä valmiiksi saattoi ja tupaan varoen tassutteli,

kuulosteli nukkuvia, ihasteli joulupuuta ja punaista liinaa päällä pöydän.

Lautasen hoksasi ja silloin tiesi,

yllätys uuden ystävän.

Maisteli makuja tovin, ja istahti juurelle puun,

laski kynttelikön seitsemän kynttilää ja muisti:

taskustaan pienen huopasydämen etsi,

siihen kirjaili tomerasti T:n.

Kuusen alle lahjan jätti, kiire jo saapui

uniset askeleet kohti tupaa.

Livahti Torsti ovesta ja hiipi poikki pihan,

vilkaisi kerran taakseen mennessään ja

painui itsekin nukkumaan.

Hyvää joulun odotusta kaikille!

Punaisen valon aallonpituus 

Punainen flanelliruutupaita lämmittää flunssassa
                                        hellyys tekee hyvää sydämelle
                             Punainen Joulukuu
                                    haluaa
                                              punaisemman
                                    pyörän.

Punainen morsian avaa ikkunan tuntemattomaan
                                                pienessä
                                                punaisessa
                                                keittokomerossa
tähdestä tulee punainen jättiläinen

                                              se on todella punaista
kun se on tehty oikeaoppisesti.

                             Punainen
                             lanka
                             on
                             päättynyt!


--------------------------------

Kyseessä on googlaamalla tehty runo (hakusanalla punainen). Kokeile itse!
Haluamasi hakusana kenttään ja haun tulokset ovat loistavaa materiaalia runolle..

                            PUNAINEN, AATTEEN VÄRI

Jostain kumman syystä minulle ei punaisesta tule ensimmäisenä mieleen joulu, vaan värin käyttäminen aatteellisiin tarkoituksiin. Punaista on käytetty useissa vallankumouksissa kautta historian, etenkin kommunismissa väri on saanut voimakkaan merkityksen. Värillä on varmasti monia symbolisia arvoja, mutta yksi on varmasti veri. Aatteensa puolesta voi antaa jopa henkensä.


TÄHÄN VÄLIIN KAKSI PUNAISIIN PUKEUTUJAA HALUAA LÄHETTÄÄ TERKKUJA.

Tere, toivottelee Roger Rabbit!

Hello, sanoo Hämis!

Kommunismi on sosiaalis- taloudellinen tai poliittinen järjestelmä, joka ajaa tasa-arvoa ja luokatonta yhteiskuntaa. Mutta kuten niin monet muutkin aatteet se ei ole toiminut kovin hyvin koskaan. Tämä ei ole aatteen ihanteiden vika vaan ihmisten jotka niitä soveltavat omiin itsekkäisiin tarkoituksiinsa. Maailmassa on neljä täysin kommunistista valtiota: Kiina, Korea, Kuuba ja Vietnam. Lisäksi Moldovassa ja Nepalissa valtapuolue on kommunistinen. Kiinassa punainen väri tuo onnea.

Kirjoittaja Guangzhoussa

Itse olen käynyt Kiinassa ja tästä matkasta turisen tässä hetkisen. Vietin maassa kaksi ja puoli viikkoa tuttavaperheen luona. Asuin Guangzhoussa eli Kantonissa joka sijaitsee Kiinan alaosassa. Kävin myös Hongkongisssa. Matka Kiinaan kesti noin 9 tuntia, mutta vastassa oli aika mukava ja ystävällinen maa.

Kantonissa kävimme valtavalla torilla jossa myytiin kaikkia mahdollisia eläimiä, niin ruoaksi kuin lemmikeiksi. Matelijapuolella oli häkin vieressä lauta ja puunuija. kun valitsi ostettavan, myyjä kopautti luontokappaleen hengiltä. Siitä sitten ateriaa valmistamaan. Koiria, kissoja sekä lintuja oli paljon, esimerkiksi isoja samojedinpystykorvia pienissä häkeissä. Riikinkukot istuivat tolpan päässä ketjuun kahlehdittuina. Sieltä rikas ihminen voi valita sellaisen puutarhansa ihmetykseksi. Torilla käynti teki minut surulliseksi, mutta silti siellä näkemäni ei eroa länsimaiden tehotuotannosta julmuudessaan. Tuomitsemme muiden maiden tavat niin helposti.

Eläintorin herkkuja

Riikinkukot juttusilla

Kiinan matkan kohokohta oli käynti sirkuksessa. En ole koskaan nähnyt niin huimaa menoa kuin siellä. Eläimiä käväisi lavalla virtahevosta kenguruun. Pelikaanit lentelivät katsomon yllä, katosta tuli valtava sadekuuro lavalle. Lopun kruunasi uimahyppynäytös pieneen altaaseen katsomon ja lavan välissä. Siinä jäi kotoiset sirkukset toiseksi.

Kovaa peliä Kantonissa

Hongkong on länsimaisempi kuin muu Kiina. Sinne pääsee ilman viisumia. Länsimaisuus johtuu tietenkin lähes sadan vuoden Englannin siirtomaavallasta. Hongkongissa kävimme Ocean Parkissa, yhdessä maailman suurimmista huvipuistoista. Laitteiden lisäksi siellä oli ihania pandoja sekä korkealla vuoristossa kulkeva köysirata. Hongkongissa oli kiinalaisten elokuva-alan ihmisten tähdillä ja kädenjäljillä päällystetty "walk of fame" Hollywoodin tapaan. Illan kruunasi pilvenpiirtäjien valoilla tehty, musiikin tahdissa kulkeva show. Kaupungissa oli myös valtava Buddha-patsas jonne mentiin myös köysiradalla.

Hongkong

Jännitystäkin oli: kun lähdimme Hongkongista pois, taksikuski vei meidät väärään paikkaan ja myöhästyimme junasta. Meinasi ahdistus vallata pienen suomalaisen, mutta onneksi oli Visa mukana. Taksilla toiseen hotelliin ja saimme ylimääräisen päivän kaupingissa. Hotellin alakerrassa söin kenties parhaimman ateriani ikinä. Fried riceä sekä munkkien tavoin rasvassa paistettua kiinalaista leipää. Ruoka Kiinassa oli muutenkin taivaallista

Punainen tuliainen Kiinasta

Paljon olisi matkasta kerrottavaa, mutta aika ei nyt riitä. Kiinaa suotta jännitetään matkailumaana, mutta voin suositella sitä lämpimästi. Nähtävää on koko maassa yhdeksi ihmiselämäksi. Turisteja kohdellaan hyvin. Ja Englannilla pärjää ainakin kaupungeissa.
Muistakaa: Punaisia joulun aatoksia, kuka minkäkin aatteen puolesta, tasa-arvoisesti!
PEACE, LOVE AND UNDERSTANDING: T: Jukka