torstai 5. tammikuuta 2012

Valkoista elämän suuriin hetkiin

Aamulla istuessani ratikassa matkalla töihin, katselin ihmisiä ja totesin vaatteiden värityksen olevan kohtalaisen maanläheistä, jopa harmaata. Siinä istuessani ja unihiekkaa vielä silmistä hieroessani, rupesin pohtimaan valkoista väriä suomalaiseen pukeutumiseen liittyen.

Suomalaisten yllä harvemmin näkee kokonaan valkoista asua, lukuunottamatta asusteita, kuten myssyjä, lapasia ja kaulaliinoja. Kesällä uskaltaudutaan pukeutumaan keveämmin, myöskin värien puolesta, silti kokovalkoista asua näkee harvoin.

Valkoinen väri vaatteissa on ehkä suomalaisessa kulttuurissa saanut statuksen, joka liittyy juhlavuuteen, kunnioitukseen ja on jopa harraskin asemaltaan. Ainakin ihmisen elämänkaareen liittyvissä hetkissä ja tapahtumissa, suurissa sellaisissa, voidaan löytää selvä yhteys valkoiseen pukeutumiseen.

Ajatellaanpa, että mm. kastetilaisuudessa valkoinen kuvastaa viattomuutta ja puhtautta. Vauva puetaan valkoiseen kastemekkoon, ja sukupuolen tunnuksena on usein joko vaaleanpunainen tai vaaleansininen rusetti mekossa. Lisäksi kastemekko saattaa olla perinteinen, suvun muidenkin jäsenien yllä kerran olleena.

Naimisiin mentäessä morsiamen perinteinen hääpuku on valkoinen, joko puhtaan- tai kermanvalkoinen. Vaikkakin nykyään yleistymässä ovat myös muut värit, mutta lienee vanhan ajan mukaisen ajattelutavan mukaan valkoinen hääpuku korostaa morsiamen neitseellisyyttä. Ajattelutapaan liittyy myös, että jos vihkivalat vannotaan uudestaan eri sitoutumisen yhteydessä, ei morsiamen ole soveliasta enää käyttää valkoista pukua uudestaan. Vaikka, ajat ja ajattelutapa ovat muuttuneet liberaalimpaan suuntaan, silti monille naimisiinmeneville valkoinen hääpuku on edelleen se halutuin merkittävän päivän kunniaksi.

Myöskin ihmisen kuollessa, vainaja puetaan valkoiseen pukuun, jolleivat omaiset halua vainajan omia vaatteita puettavaksi tämän ylle. Tämän voisi ajatella olevan kunnioitusta ja hartauttakin kuvaava ele. Saatamme vainajan, jollekin rakkaan ihmisen maalliset jäännökset kunnioittavasti haudan lepoon.

Valkoisen puvun merkitys elämän suurissa hetkissä on huomion arvoinen, vaikkakaan mikään ei estä rikkomasta traditioita tai sen sijaan noudattamaan niitä perinteisesti.

Hyvää alkanutta vuotta kaikille!

keskiviikko 4. tammikuuta 2012



Valkoinen talo 
Hyinen aurinko. Paraatissa
    marssivat sotilaat.
Iloitsen tammikuisesta keskipäivästä,
ja levottomuuteni on keveää.  
Täältä muistan jokaisen oksan,
ja jokaisen varjokuvan.
Läpi kuuran verkon, valkean
pisaroi vadelmaista valoa.  
Täällä oli talo, lähes valkoinen,
          sen kuisti lasinen.
Kuinka monta kertaa kuolonkalpein käsin
         soittorengasta pitelin. 
Monta kertaa… Sotilaat, soittakaa,
minä löydän taloni.
Tunnen sen kaltevasta katosta
ja ikivihannasta muratista. 
Mutta joku on siirtänyt sen pois,
vienyt outoon kaupunkiin
ja riistänyt muistista,
ainiaaksi, sinne polunkin… 
Etäällä säkkipillit vaimenevat,
kuin kirsikan kukkia, lunta tuiskuttaa…
Ja, nähtävästi, kukaan ei tiedä,
valkoista taloa ei ole olemassakaan.
          Anna Ahmatova
          Kesä 1914 
             Slepnjov


.......

Näin sainkin upeasti yhdistettyä kolme asiaa. Viikon teemana olevan valkoisen ja minulle tärkeät kaksi asiaa; runot ja Venäjän.

Olen viime aikoina paneutunut antaumuksella Venäjän kulttuurihistoriaan ja sitä ennen luin paljon Ahmatovan elämästä sekä hänen runojaan. Ehkä nämä antoivat minulle loistavan viitekehyksen tälle runolle, sisäistää se niin Ahmatovan henkilökohtaisen kuin Venäjän kansallisen historian kautta.

Runo vie aikamatkalle menneisyyteen, mutta myös omaan sisimpään.
Mitä se kertoo sinulle?

Jotain valkoista!

Heipsan kaikille ja hyvää alkanutta vuotta :) Toivottavasti joulut ja uudet vuodet sujuivat jokaisella hyvin :) Itse ajattelin vähän tässä muistella vanhaa vuotta.

Vuoden sisällä on tapahtunut paljon asioita. Päälimmäisenä mieleen on kuitenkin jäänyt superonnistunut vuosi voimistelun osalta. Viime kevät alkoi uusien ohjelmien harjoittelulla ja peruskunnon kasvattamisella. Sitten tulikin vastaan jo ensimmäiset kilpailut, jotka eivät kyllä koskaan unohdu! Minun ja valkkukollegoitteni tytöt palkittiin onnistuneesta suorituksesta mitalein :') Kevätkausi meni nopeasti ohitse ja silloin oli kolmet kilpailut, joista kahdesta tuli mitali. Valkkuna olin supertyytyväinen kevääseen ja lähdimmekin hyvillä mielin treenaamaan kohti syksyä. Syksyllä ohjelmaa vaikeuttivat uudet vaativat tasapainot ja hypyt, mutta tällä kertaa mukana oli myös väline, pallo. Syksykin saatiin onnistuneesti purkkiin, neljistä kisoista kolmessa olimme palkintojenjaossa. Eli siis vuosi ei olisi voinut olla onnistuneempi! Siitä kuuluukin iso kiitos tytöille, valmentajaystäville ja tietenkin muille tukijoukoille ;) Nyt onkin uudet haasteet edessä kun nousemme ylempään sarjaan ja tänään alamme valmentajien kesken miettimään kevään ohjelmia,tavoitteita ja kaikkea, mitä voimisteluun kuuluukaan.

(Tämä muistelu oli pakko kirjoittaa, sillä itselläni on ollut niin superhyväfiilis tästä, että halusin jakaa sen teidän lukijoiden kanssa :::) )

Sitten itse aiheeseen eli VALKOINEN! Tällä kertaa päädyin ottamaan kuvia kodissani olevista valkoisísta esineistä ja asoista :)



Ensimmäisenä valkoisesta tuli mieleen enkelit, niitä meiltä löytyy koristeina jos jonkinnäköistä, tässä ovat yhdet:) Onko lukijat teillä enkeleitä, koristeina tai taivaassa, uskotteko ylipäätänsä enkeleihin?



Meiltä löytyy myös balleriinakoriste :D



Tämä mopsi on perintöesine, jonka minä saan vielä joskus, kulkee suvussa ;)




Tässä hieman kuvia keittiön valkoisista esineistä.



Kirkasvalolamppuni <3


Tämä patsas oli sen ostohetkellä kaunein näkemäni patsas ja niinpä ostin sen ja kuljetin Kreikasta kotiin. On se vieläkin upein tuollainen patsas mitä ikinä olen nähnyt!



Ja viimeisimpänä kuva täydellisestä koristepeitosta, jonka alle aion käpertyä sohvalle ja katsoa Pelinaisten tuotantokautta. Parasta viihdettä, ehdottomasti paras sarja!

<3: Oona

tiistai 3. tammikuuta 2012


                          PIENI KUMMITUSJUTTU


Hyvää uuttavuotta 2012 kaikille! Maya-kalenterin loppu häämöttää ja Helsinki sai valkoisen lumipeitteen. Mutta edellä mainituista en nyt kirjoita enempää.

Kummitukset kuvataan perinteisesti valkoinen lakana päällä haahuileviksi tuonpuoleisen tulkeiksi. Tämä käsittääkseni johtuu siitä, että ihminen kuoltuaan useimmissa kulttuureissa peitetään valkoisella vaatteella. Mistä he sitten saavat silmänreiät? Sitäpä en ymmärrä. Tässä ensi nälkään etunimikaimani kummitustarina laulun muodossa.


http://www.youtube.com/watch?feature=player_detailpage&v=-Jdv4EysMwk#t=0s

AAVE-ARTTURI
Minä pelkään kummituksia. En häpeä myöntää sitä. Samalla ne kuitenkin kiehtovat minua, voisin katsella vaikka kuinka paljon elokuvia aiheesta ja mitä karmivimpia tarinoita luen tai kuulen, sen parempi. Kauhistelin aina isäni kertomusta siitä kun mummoni kuoli keskellä metsää mökissään, isäni nukkui viereisessä huoneessa ja kävi välillä taskulampun kanssa katsomassa häntä. Miksipä hän olisikaan pelännyt omaa äitiään. Miksi sitten kuolleita pelätään? Kuoleman jälkeisestä elämästä ei nykykäsitysten mukaan voida sanoa mitään varmaa, on pelkästään uskomuksia ja olettamuksia.

En käy tätä asiaa sen enempää selvittelemään, vaan pitäydyn populaarikulttuurissa. Tarinat ja nykyisin elokuvat ja pelit ovat varmasti suurimpia syitä kummituspelon lisääntymiselle. Toki ne ovat myös keinoja käsitellä asiaa, ja siihen tarpeeseen syntyneitä. Nykyihminen vieraantuu kuoleman luonnollisuudesta yhä enemmän, ja tämä on omiaan lisäämään pelon määrää.

Lapsena luin Jippo-lehdestä Aave-Artturista (Artur Le Fantome), joka oli ilmeisesti ranskalainen sarjakuva. Jos löydätte hänen seikkailujaan jostain, suosittelen tutustumaan. Elokuvista suosikkejani ovat Poltergeist, The Others ja Kuudes aisti. Suosittelen myös Sami Aaltosen kirjaa  Aavetaloja (Nemo/2002), sekä Joe Hillin Sydämen Muotoinen rasia (Tammi/2008)



KUMMITUSMORSIO
Lopuksi oikea kummitustarina: Kaverini yöpyi sukulaistensa kartanossa. Talossa liikkui tarina naisesta, joka oli tehnyt itsemurhan hääpäivänään. Nainen jäi taloon kummittelemaan hääpukuun pukeutuneena. Ystäväni ei uskonut kummituksiin, mutta käydessään yöllä vessassa hän näki naisen. Hääpuvussaan hahmo leijaili käytävän päässä. Kylmähermoinen ystäväni haki kameran huoneestaan, ja onnistui nappaamaan hahmosta kuvan. Kuva on aito, uskokaa tai älkää. Kauniita unia!