MUSTAVALKOINEN AIKA KULTAINEN

Suomen Filmiteollisuus

Musta mielletään usein synkäksi väriksi. Pitää kuitenkin muistaa, että maailmassa tarvitaan aina vastakohtia: Ei ole mustaa ilman valkoista. Tästä saammekin kätevän aasinsillan aiheeseeni. Mustasta mieleeni tulevat heti vanhat suomalaiset filmit. Olen näiden filmien suurkuluttaja ja todella suuri fani. Minulla on VHS-kaseteilla suurin osa näistä filmeistä.

Suomi-Filmi

Ensimmäisenä suomalaisena näytelmäelokuvana pidetään 1907 valmistunutta elokuvaa Salaviinanpolttajat. Suomessa toimi elokuvan kultakaudella (joka loppui mustavalkofilmien osalta 60-luvun alussa) kaksi suurta elokuvayhtiötä: Suomi-filmi ja Suomen Filmiteollisuus. Ensimmäistä johti Risto Orko (1899-2001) ja jälkimmäistä Toivo Särkkä (1890-1975). Pienempiä yrittäjiä oli useita.

Suosittelen nyt tässä muutamia filmejä. Hyviä elokuvia on vaikea rajata, koska niitä on useita, tarkoitukseni on kuitenkin vain tönäistä sinut, lukija, tämän loistavan maailman pariin. Komedioiden kärkeä edustaa Matti Kassilan v. 1954  ohjaama Hilman päivät. Sen huumori toimii tänäkin päivänä. Elokuva kertoo vapaapalokunnan yrityksistä sammuttaa palava talo, lisäksi siinä on monia sivujuonia. Kassilan tuotantoa ovat myöskin Komisario Palmut, joita tehtiin vv. 1960-1969 neljä kappaletta. Kolmea ensimmäistä suosittelen lämpimästi, viimeinen toimii jonkinlaisena anekdoottina.

Esa Pakarinen (Pekka) ja Masa Niemi (Pätkä)

Niin sanottuja rillumarei-elokuvia suotta väheksytään, mutta niidenkin joukosta löytyy monta helmeä, kuten Pekka Puupää -leffat. Niistäkin suosittelen kolmea ensimmäistä. Pekka ja Pätkä puistotäteinä loppukohtauksessa laulettu Orvon onni saa minulle aina kyyneleet silmiin. Pekka Puupää elokuvien toinen arvo on vanhan Helsingin maisemien säilyminen jälkipolville. Filmeissä vilahtelee monta jo purettua asuinkorttelia. Myöskin Jorma Nortimon ohjaama Rovaniemen markkinoilla vuodelta 1951  on loistava. Tähtinään Esa Pakarinen, Reino Helismaa ja Jorma Ikävalko.

Elokuvien naisnäyttelijöistä mainitsisin lemppareikseni Regina Linnanheimon (1915-1995), Helena Karan (1916-2002), Ansa Ikosen (1913-1989), Emmi Jurkan (1899-1990), Tea Istan (s.1932) ja viimeisenä vaan ei vähäisenä Siiri Angerkoski (1904-1971). Meinasi ihan unohtua: Lea Joutseno, Elina Salo, Heidi Krohn, Anneli Sauli….

Regina Linnanheimo Teuvo Tulion "Rakkauden Ristissä"

Sitten on miesten vuoro: Leif Wager (1922-2002), Pentti Siimes (s.1929), Jussi Jurkka (1930-1982), Aku Korhonen (1892-1960). Loistava näyttelijä ja homoseksuaali, kuten Kari Heiskanen Tarmo Mannia (1921-1999) luonnehti, ja suurin kaikista: Tauno Palo (1908-1982). Tauno tekee loistosuorituksen myös Hilman Päivissä. Ja onhan niitä muitakin: Lasse Pöysti, Matti Ranin, Joel Rinne, Tapio Nurkka, Risto Mäkelä, Toivo Mäkelä, Åke Lindman….

Tauno "Suuri" ja Ansa Ikonen

Ohjaajista mainitsisin Valentin Vaalan (1909-1976), jonka Ihmiset Suviyössä (1948) kuuluu elokuviemme parhaimmistoon, yhtään huonoa filmiä en häneltä ole nähnyt! Vaalan ja Linnanheimon ystävä Teuvo Tulio (1912-2000) teki myös merkittävän uran, vaikka ei kaupallista menestystä saanutkaan. Hänen ”erilaisiin” elokuviinsa suosittelen tutustumaan. Regina Linnanheimo tekee loistavaa työtä Tulion ohjauksessa.

Vielä viimeisenä suosittelen Edwin Laineen Iris rukka -kirjasta ohjaamaa elokuvaa, Pikku Suorasuu (1962). Siinä egyptinsuomalainen Nora Haque sulattaa kyllä sydämet, ja tietenkin Suomisen perhe -leffoja. Listaa voisi jatkaa loputtomiin.

Jos teillä on jotain ennakkoluuloja vanhoja Suomifilmejä kohtaan, suosittelen heittämään ne pois ja tutustumaan tarkemmin näihin taideteoksiin, sillä vanha elokuva kertoo paljon tästä merkittävästä ajasta. Annetaan lopuksi Leif Wagerin laulaa Regina Linnanheimolle kenties kauneimmassa kohtauksessa, joka on suomalaisessa elokuvassa nähty. Elokuva on Katariina ja Munkkiniemen kreivi, ja laulu on Romanssi.