Vihreää!

Heipä hei!

Vihreästä sinkoaa ensimmäisenä mieleeni parhaillaan meneillään olevat presidenttivaalit. En nyt kuitenkaan halua kirjoittaa politiikasta, sillä vaikka seuraankin sitä mielenkiinnolla, en osaa kirjoittaa vakuuttavasti asioista, joista en tiedä tarpeeksi.

Hyvä, ei siis politiikkaa. Sen sijaan kirjoitan... Kirjoista! Vihreäkantisista kirjoista!

Otin kuvan kirjahyllystäni, vihreiden kirjojen kohdalta (niin, vihreiden kirjojen kohdalta).

Ensimmäisenä kuvassa, siis vasemmalla, on Neiti Etsivä ja Paha enne. Hurjaa jännitystä! Luin Neiti Etsiviä alakouluikäisenä, kuten niin monet muutkin tytöt ja pojat.

En kuolemaksenikaan muista mistä tässä kirjassa oli kyse, enkä nyt jaksa tarkistaakaan. Pahan enteen kohdalla on muuten vaikea valita, laittaako sen vihreisiin vai keltaisiin kirjoihin, kun siinä on tuo keltainen nimilappu keskellä selkää...

                                       

Potter på svenska.

Siirrytään askel oikealle, och där har vi Harry Potter och Halvblodsprinsen! Det är ju mycket bra bök.

En osaa ruotsia. Ostin ruotsinkielisen Harryn valmentaakseni itseäni ruotsin ylioppilaskirjoituksiin. Luin sitä vähän matkaa, mutta tylsää se oli kun ei mitään ymmärtänyt. Vaikka tunsin juonen etukäteen. Noh, ehkä joskus ruotsikärpänen puree!

Kirjoitin muuten Cum Lauden.

                                        

Kauneimmat eläinsadut

Sitten vanhimpia kirjojani, ei siis kustannusvuoden mukaan vaan minun omistuskauteni mukaan, eli Kauneimmat eläinsadut. Ihana, ihana satukirja, jossa hurjan kaunis kuvitus!

Mieleenpainuvin tarina taisi olla Norsunlapsi-tarina, jossa kerrotaan, miksi norsuilla on kärsä. Se alkaa näin:

"Kaukaisina, ylen kaukaisina aikoina Norsulla, oi pieni ystävä, ei ollut kärsää. Sillä oli mustanpuhuva, pullea turpa, saappaan kokoinen, jota se saattoi jauhaa puolelta toiselle, mutta se ei voinut poimia sillä mitään esinettä."

Norsunlapsi ja sen tätejä ja setiä. Kyllä, tätejä ja setiä, vaikka eri lajia ovatkin.

Norsunlapsi ja Ara-papukaija-täti. Tai setä.

                                         

Stylesin tapaus

Se Norsunlapsesta. Seuraavana rivissä möllöttää Agatha Christien Stylesin tapaus. Se on muistaakseni ensimmäinen Poirot-dekkari (ei tarinoiden kronologian vaan julkaisupäivän mukaan). Hyvin kulunut ja monesti luettu! Rakastan Christien kirjoja. Luen melkein kaikki omistamani Christiet noin kerran vuodessa.

                                        

Viikset

Sitten aivan mieletön teos: Viikset (ei ne ironiset)! Todella hyvä kirja! Ja elokuvakin oli muistaakseni oikein hyvä. 

Takakansiteksti: "Mitä tapahtuu, kun koko ikänsä viiksekkäänä esiintynyt mies ajaa karvansa pois? Kukaan ei kiinnitä siihen mitään huomiota, ei edes hänen vaimonsa. 

'Etkö huomannut mitään?'

'En. En ole huomannut mitään, ja nyt saat selittää mitä minun olisi pitänyt huomata.'

Sinänsä vähäpätöisestä asiasta kasvaa valtava painajainen  - onko miehen elämä yhtä harhaa? Erehtyykö tai valehteleeko joku?"

                                       

Revolutionary Road.

Yatesin Revolutionary Road oli oikein koskettava lukukokemus. Elokuvakin on kuulemma hyvä, en ole itse sitä katsonut. Revolutionary Road kertoo avioliitosta, jossa kaikki ei ole kunnossa.

Laitan tästäkin takakansitekstin: "Kun Frank ja April Wheeler olivat nuoria ja rakastuneita, he uskoivat saavuttavansa elämässä vielä jotakin suurta. Frankista ei kuitenkaan tullut konttorirottaa kummempaa, ja April on joutunut hautaamaan haaveet näyttelijättären urasta. Kliseinen esikaupunkielämä tylsine naapureineen tuntuu tuskallisen tyhjältä.
Wheelerit alkavat unelmoida muutosta Pariisiin. Uusi epäsovinnainen elämä romanttisessa Euroopassa näyttäytyy heille täydellisenä pakotienä arjen latteudesta. Sydäntäsärkevän myötätuntoisesti ja murhaavan terävästi Richard Yates näyttää, miten Frank ja April aidompaa elämää tavoitellessaan tulevat lopulta pettäneiksi paitsi toisensa myös omimmat itsensä."
Tämän kirjan luettuani muistelen tunteneeni valtavaa tyhjyyttä ja epätoivoa siitä, että minulle itselleni kävisi joskus noin. Rankka teos!

                                        

Tulikupolit. Kuva ei ilmeisesti liity tapaukseen?

Mitäs meillä on seuraavaksi! Tuleepa tästä pitkä päivitys. Jaa, siellä on David Eddingsin Tulikupolit. Täytyy tunnustaa, etten ole lukenut sitä. Luin (ensimmäisen kerran) esiteininä David Eddingsin Belgarionin ja Mallorean tarut, jotka kumpainenkin sisältävät viisi kirjaa, sekä Althaluksen, Belgarathin ja Polgaran, jotka ovat noin 700-sivuisia möhkäleitä, tosin muistaakseni aika isolla fontilla kirjoitettuja. Ne kaikki, kuten nimistäkin voisi päätellä, edustavat oikein perinteistä fantasiagenreä. Velhoja, jumalia, oppipoikia, Tahto ja Sana -taikoja, varastettuja tavaroita, joita pitää hakea takaisin; ennustuksia, jotka toteutuvat ja eivät toteudu; piilotettuja kuninkaiden jälkeläisiä, teurastettujen kansakuntien aaveita, ja niin pois päin. Erittäin  viihdyttäviä kirjoja, jos sille päälle sattuu, nimittäin fantasiapäälle.

                                        

Lentävä kuolema.

Totuus Hallavan hevosen majatalosta.

Ja sitten lisää Christietä, tällainen tuplakirja, jossa on Totuus hallavan hevosen majatalosta ja Lentävä kuolema. Lentävässä kuolemassa murhaa ratkoo Poirot, ja juoni on oikein ennalta-arvattava, mutta silti loppuratkaisu yllättää. Hallavassa hevoisessa ei muistaakseni ollut Poirotia vaan joku tuntematon mies, joka ratkoi outoja tapauksia.

                                        

Hobitti.

Ja viimeisenä tässä rivissä (ei toki koko rivissä, on vihreitä kirjoja enemmänkin...) Hobitti! Ihana tarina hobitti Bilbo Reppulista ja kolmestatoista kääpiöstä (Fíli, Kíli, Dori, Ori, Nori, Óin, Glóin, Balin, Dwalin, Bifur, Bofur ja Bombur) ja Gandalf-velhosta, jotka kaikki lähtevät seikkailemaan itään, Yksinäiselle vuorelle, jota pitää vallassaan Smaug, ahne lohikäärme! Peter Jacksonhan ohjaa Hobitista parhaillaan kaksiosaista elokuvaa, jonka ensimmäinen osa tulee teattereihin kuluvan vuoden lopussa. Hobittina heiluu Martin Freeman!

Se kirjoistani tältä erää. Palaillaan!
Elina