keskiviikko 8. helmikuuta 2012

Itse kunkin opiskelukiireiden ja muun elämän vuoksi blogiprojektimme alkaa olla loppusuoralla. Viimeiseksi teemaksi päädyimme valitsemaan lempivärimme ja sitä yritän tässä pohtia hetken aikaa.

Aikaisemmin minun oli huomattavan paljon helpompi sanoa oma lempivärini, mutta nyt se tuntuu olevan hieman vaikeampi määrittää.
Monta vuotta lempivärini oli punainen, mutta tänä päivänä ei enää niin voimakkaasti vaikka mieliväreihin lukeutuu edelleen.
Sisustuksessa lempivärini on ollut ruskea eri sävyissään, mutta mieheni toiveesta minun on täytynyt hillitä värin käyttöä hieman.
En tiedä olenko tylsä (vai jopa niiiiin aikuinen), että lempivärin määritteleminen tuntuu melko vaikealle tehtävälle. En oikeastaan osaa eritellä yhtä väriä ylitse muiden vaan nautin mielelläni värien maailmasta sellaisenaan.
No, yksi väri pitää mainita, mikä ei ole lempivärini. Sininen on se, johon en ole saanut luotua suhdetta ja josta en ole vieläkään oppinut pitämään.

Vaikka blogiprojekti päättyy osaltani tähän ei värien tarjoamat virikkeet ja inspiraatio lopu koskaan vaan aion nauttia niiden maailmasta edelleen.

Ehkä maailma siis on avoin väripaletti edessämme ja odottaa vain, että tartumme siveltimeen ja maalaamme maailmamme..

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti