Hyvät lukijat! Kirjoitan teille viimeistä kertaa tämän blogin tiimoilta, projekti alkaa olla viimeistä pistettä vaille valmis ja sävyjen maailman pohtiminen siirrettäköön taka-alalle tai tarpeen mukaan osaksi muita tekstejä. Pidän mustasta paljon ja voisin kutsua sitä jopa lempivärikseni, en kuitenkaan aio kirjoittaa siitä vaikka teemana onkin lempiväri. Pidän myös pinkistä pieninä annoksina, kuten yksittäisinä asusteina mm. korkokengät, jotka löytyvät kaapistani. Kännykkäni on muuten pinkki ja pinkki sopii myös tämän tekstin aiheeseen.
Pinkkiä, vaaleanpunaista ja punaista-joko arvaatte, mihin viittaan? No, tietysti ystävänpäivään! Tässä tekstissä annankin puheenvuoron ystävilleni lähestyvän ystävänpäivän kunniaksi. Kyselin facebookissa valitulta joukolta ystäviäni; mitä ystävänpäivä heille merkitsee ja miten he haluaisivat mieluiten viettää sitä?
Ja ihanat ystäväni olivat tätä mieltä ystävänpäivän merkityksestä:
”Tärkeiden ihmisten muistamista ja kiittämistä olemassaolosta.”
”Jenkkilästä Suomeen rantautunut "juhlapäivä". Tarkoitukseltaan arvokas ja hyvä. Muistetaan rakkaita ystäviä ja niiltä saatua tukea, turvaa, myötäelämistä ja rakkautta. Hyvä muistutus ystävien tärkeydestä ja ehdottomasti juhlan arvoinen asia.”
”Ystävien muistamista. En ajattele ystävänpäivää jenkkiläisenä "Valentines day":nä, parisuhdetta voi juhlia muulloin. Tietenkin kumppani on myös ystävä, mutta ystävänpäivä on mun mielestä pyhitetty niille muille ystäville.”
”Juhlapäivä, joka on tarpeellinen, kun niitä ei voi ikinä olla liikaa (voitas vielä muuttaa kansalliseksi vapaapäiväksi ;)). Tulee aina jotenkin yllättäen, joka vuosi haluisin järjestää jotain isoa ja suurta kavereille, mutta missaan sen aina.”
”Ystävien muistaminen. Ystävänpäivää tärkeämpänä pidän kuitenkin ystävien huomioimista/muistamista koko vuoden ympäri. Kaupallisuuden vuoksi ystävänpäivästä on tulossa tänne Suomeenkin enemmänkin jenkkiläinen "hössötyspäivä".”
”Ystävien muistamista, yleensäkin kaikkien rakkaiden ihmisten muistamista”
”Ystävyyden juhlapäivä. Muistutus siitä kuinka tärkeää on, että ympärillä on rakkaita ihmisiä.”
”Ystävänpäivä on päivä, joka muistuttaa ettei koskaan ole liikaa aikaa ystäville. Päivä, jona muistetaan myös ne ystävät, joiden kanssa ei syystä tai toisesta olla niin paljon tekemisissä, mutta jotka ovat jättäneet jälkensä sydämeen.”
Näin he (ja minäkin) haluaisivat viettää ystävänpäivää:
”Ystävien kanssa. Kokkauskestit, kylpyläreissu, leffailta, ulkoilupäivä tms. Mukavaa yhdessäoloa.”
”Kavereiden kanssa juhlien, syöden hyvää ruokaa tms.”
”Ystävien kanssa, ihan sama mitä tehdään”
”Isolla ystäväporukalla esim. Illanviettoa”
”Ystävien ja oman rakkaan kanssa esim. illallisella tai vaikkapa "kotibileissä" Frendejä katsoen”
”Itseasiassa, ystävien kanssa tehden jotain kivaa. Pahemman puutteessa oma ukkokin käy. Vois olla jotain hyvää ruokaa ja jotain kivaa tekemistä yhessä.”
”Ystävien kanssa tehden muistoja. Aviomiehen seuraan on myös tyytyminen. Romantikkona tietysti toivoisin niitä klassisia kukkia ja jotain persoonallista muistoa.”
”Ystävien taikka miehen kanssa yhdessä tekemistä tai mikseipä vaikka kaikki yhdessä. Harvoin sitä niinkään muistetaan lahjoilla kuten jenkkilässä mutta muistetaan ainakin toivottaa ystävänpäivät ja muistaa itsekin kuinka monta hyvää ystävää on elämässä”
Viisaita ja hienoja ajatuksia! Samoja polkuja kulkevat kirjoittajan omatkin ajatukset liittyen aiheeseen. Palan painikkeeksi käykääpä vielä kuuntelemassa linkistä hellyyttävä ja hyvän mielen tuova laulu Minun ystäväni on kuin villasukka.
Kiitos kaikille tekstejä lukeneille! Ja hyvää tulevaa ystävänpäivää!
http://media.photobucket.com/image/heart/BluAmorositi/heart_2.jpg?o=85
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti